ME
----------------------------------------------------------------------------

Olemme viisihenkinen perhe, äiti Silja, isä Pentti ja pojat Aleksi (s.-01), Artturi (s.-03)ja Anselmi (s.-06). Sivuja päivittää ja kasvatustoimintaa hallinnoi enimmäkseen Silja, Pentti puolestaan osallistuu enemmän käytännön töihin. Collieharrastus on lähtöisin Siljan kotoa: "Meille hankittiin Zeri alias Pirtelön Nobby vuonna -74. Olin yläasteella, kun hänestä täytyi luopua. Koira lapsuudenkodissani oli aina, mutta uudelleen colliekuume iski vuonna -95 sisareni pennutettua narttunsa. Niin Daisy muutti meille ja pian perään Tosca hänen kaverikseen. Kasvatustyö alkoi niinikään sisaren kautta, kaksi ensimmäistä pentuettamme syntyi hänen nartuilleen vuonna -97. Pentueita on sen jälkeen maailmaan syntynyt aina Q-kirjaimeen saakka ja aina silloin tällöin pentueesta on jätetty itselle jatkoa, toisinaan taas jalostus- ja näyttelykoiria on hankittu toisilta kasvattajilta. Koiraharrastuksen kautta on tullut paitsi ammatti, myös toimittua kehäsihteerinä ja kouluttauduttua tottelevaisuuskoulutusohjaajaksi ja toko-koetoimitsijaksi. Kasvatustoiminnan ja aktiivisen näyttelyharrastuksen myötä ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia; on tullut nähtyä maailmaa ja olemme saaneet tutustua moniin mukaviin collieihmisiin. Tällä hetkellä lapset ovat kuitenkin elämässä tärkeämmässä asemassa, joten koiraharrastus on saanut jäädä sivurooliin. Kotona collieita asuu 6, joista 1 nahkaversio, sekä 2 pyreneittenpaimenkoiraa. Koirista 5 on veteraani-iässä, eli kennelimme väki on jo varsin rauhallista."